Tuntsa, Joulukuu 2003

1. päivä - Jouluaatto

Lähdimme matkaan jouluaattona, kun muut puuhastelivat aattoaskareita, pakkasimme me puolestamme autoa. Koirakärryn avulla mahduimme kaikki yhteen autoon vaikka tavaranpaljoudessa hieman ahdasta olikin.

Matkamme oli kohti Savukoskea ja Tuntsaa, joka ei ollut ei kaukanakaan itse Korvatunturia, onnistuimmepa näkemään aattoillan pimetessä itse joulupukinkin kävelevän vastaan, oli ilmeisesti jättänyt poronsa johonkin lähistölle parkkiin kun oli matkalla ihan jalkapatikassa.

Saavuimme perille Tulppion majoille, josta hiihtomatkamme alkoi olimme myöhään illalla. Aloimme purkaa tavaraa autosta ahkioihin ja valmistelemaan lähtöä. Alma oli revähtymän vuoksi tällä kertaa kokonaan vapautettu ahkiosta, ja Hugo sai tehdä töitä yksin ahkion edessä.

Matkaa ei sille illalle ehtinyt kovin paljon kertyä, pakkasta oli muutama aste ja luntakin alkoi sataa hiljalleen. Etenimme muutaman kilometrin ja mietimme lähdemmekö jatkamaan reitille ja yövymme teltassa reitillä vai yövymmekö karttaan merkityn porokämpän pihassa. Lopulta päädyimme porokämpän pihaan ja tuumiskelimme jo mahdollisuutta yöpyä kämpän saunassa.

Kun muut alkoivat purkaa ahkioita, Anne päätti käydä vielä tutkimassa tarkemmin pihan perällä olevan rakennuksen, ja hyvä niin sillä harmaa rakennus osoittautuikin ihan kelpokokoiseksi Saijanojan autiotuvaksi, jonne oli paljon mukavampi asettua kuin saunaan. Jouluaaton kunniaksi kuuntelimme radiosta joululauluja ja polttelimme kynttilöitä.

2. päivä - Joulupäivä

Emme päässeet liikkeelle ihan heti aamun valjetessa, eikä kaamosaikaan tietenkään kovin kirkasta tullutkaan mutta muutaman tunnin saimme nauttia jonkinlaisesta päivänvalon kajosta.

Ja mitenkä jälleen onnistuimme eksymään reitiltä toisena päivänä, huomasimme virheemme kun törmäsimme aurattuun tiehen. Teimme pienen, noin tunnin ylimääräisen lenkin ja löysimme reitille takaisin. Pojat miettivät missä mentiin harhaan, Annella oli asiasta omat epäilyksensä.

Tulppiolla ei lunta ollut juurikaan mutta Härkätunturia lähestyämme lunta oli jo melkoisesti ja upposimme pohjia myöten, eli ladun aukaisijalla riitti töitä, reitti oli ollut auki vain ihan alkupätkästä, mutta loppumatkan yksi hiihtäjistä joutui aukaisemaan latua koirille ja ahkioille. Lumi oli vielä ikävästi sellaista, että se tarttui koiran karvoihin isoiksi lumipalloiksi, joita piti useasti pysähtyä irrottelemaan.

Ennen Härkätunturille päästyämme laskeutui pimeys ja otimme avuksi lamput. Reitti kulki Härkätunturin ylitse ja tunturin lakea lähestyessämme reittimerkkien erottaminen kävi todella vaikeaksi puissa olevan kuuran vuoksi. Hitaasti teimme taivalta ja etsimme seuraavia reittien merkkejä. Tunturin laella tuuli kylmästi ja karkea lumi pöllysi kipeästi kasvoihin. Koiratkin alkoivat osoittaa väsymisen merkkejä, mutta hetken levättyään jaksoivat kuitenkin aina sinnitellä eteenpäin.

Itse Härkätunturilta oli vielä jonkin matkaa itse Härkätunturin tuvalle, onneksi matka oli alamäkeä, vaikka ei sekään aina turvallista ole ahkiota vetävälle koiralle. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja pitkän päivän päätteeksi saavuimme Härkätunturin tuvalle. Kuten arvasimme, siellä ei ollut muita matkalaisia ja aloimme ensimmäisenä lämmittämään tupaa. Mieli parani kummasti kun sai kuivat vaatteet ylle.

Päätimme jäädä tuvalle kahdeksi yöksi, sillä emme mitenkään ehtisi seuraavalle Murhahaaran tuvalle ja takaisin niin että olisimme neljäntenä päivänä takaisin Tulppiolla. Koiratkin olivat väsyneitä ja eteenpäin jatkaminen olisi ollut umpihankea, eli matkanteko ei olisi ainakaan helpottunut. 

3.päivä - Tapaninpäivä

Vaikka olimme päättäneet jäädä Härkätunturin tuvalle, emme kuitenkaan jääneet ihan makoilemaan. Annoimme kuitenkin koirien levätä ja otimme vain Kobukin matkaan hiihtoretkelle. Palasimme takaisin omia jälkiämme vähän matkan päässä olleen poroaidan luokse ja käännyimme seuraamaan sitä länteen. Alkuperäinen ajatuksemme oli käydä katsastamassa Hirvikaltion tupa, mutta kun pimeys laskeutui ja olimme vielä poroaidan varrella varsin kaukana itse tuvasta, päätimme luovuttaa jottemme väsyttäisi itseämme ihan kokonaan. Lisäksi tuvan löytäminen ilman merkittyä reittiä pimeässä ja lumisessa metsässä olisi varmasti varsin toivotonta.

Illan vietimme rauhallisesti ruoka- ja sauna-askareiden parissa ja rentoutumisen merkeissä.

4.päivä - paluupäivä

Paluupäivänä pakkasimme varusteemme ja siivosimme tuvan. Matkanteko oli nyt paljon helpompaa, olihan meillä valmis latu eikä suunnistamiseenkaan tarvinnut käyttää aikaa. Anne ja Alma olivat nyt muita nopeampia, valmis latu kun kannatteli paremmin koiraakin. He menivätkin edellä ja Alman innostukseksi saivat säikyteltyä muutaman poron liikkeelle. Anne ei ollut asiasta kovin innostunut, Alma kun pakkasi unohtamaan koko reitin ja oikean suunnan kun poro sattui näköpiiriin. Ainakin Anne oppi tarkkaavaisuutta aavistaakseen Alman liikkeet.

Kun pääsimme takaisin paikkaan jossa olimme ensimmäisen päivän harhailun jälkeen palanneet takaisin reitille, Anne päätti Alman kanssa jatkaa suoraan reittiä, vaikka reitti olikin umpihankea. Ja juuri siinä missä Anne epäilikin olimme harhautuneet. Muut olivat myös jatkaneet Annen ja Alman aukaisemaa reittiä. Tulppion majoilla saavuimme ilman ongelmia, pakkasta oli vain pari astetta.

Loppusanat

 

Matka oli kaamosvaelluksistamme kaikkein vähiten vaativin. Ehkä reitti jonka voi kulkea ympyränä on kuitenkin kaikkein mukavin, sillä vaikka matkan teko oli mukavaa ja varsin helppoa neljäntenä päivänä, oli se tietyllä tavalla tylsää kun reitti oli jo tuttua.