Kaamosvaellus, Saariselkä 2002

	Kuva Luiron suunnasta Sokostin rinteille
Matkan jäsenet
Mikko & muutit Atte, Kodial ja Kobuk (Mikon "lainakoira") Riitta & muutit Eetu ja Ellu (Mikon koira) Anne & Hugo-muutti Marko & Alma-muutti
Varusteet
Ahkiot: Mikolla lasikuituahkio, jonka paino ilman kuormaa 9 kg. Annella, Markolla ja Riitalla armeijan vaneriahkiot (Annen ja Markon ahkiossa muovitettu pohja), ahkion paino ilman kuormaa noin 12.5 kg
Hiihtovarusteet: Mikolla Karhun eräsuksi ja eräsiteet. Annella, Markolla ja Riitalla tunturivaelluksuksi Madshus Voss (Annella ja Markolla voideltava pohja, Riitalla multigrip). Annella ja Markolla backcountry siteet ja niihin sopivat Salomonin Adventure 8 monot. Riitalla tavalliset perinteisen suksen siteet (Salomon) ja monot (Fischer). Mikolla, Annella ja Markolla armeijan alumiinisauvat ja Riitalla tavalliset lasikuitusauvat pyöreillä sommilla.
Teltta: Halti Alfa (3-4 henk.)
Makuupussit: Mikko Haglöfs Ultra Pro 40, Riitta Haglöfs Ultrapro 35 + Halti Lite 1000m, Annella ja Markolla Joutsenen Erikoistunturi. Makuualustoina solu + ilma-alustat.
Ruokatavarat: Koirille kuivamuonaa n. 350-400g/koira/päivä sekä rasvaa 0-300g/koira/päivä, lisäksi Almalle ja Hugolla annettiin nesteessä maltodekstriiniä rankimpina päivinä. Muilla matkalaisilla (ihmisillä) oli sekä kuivamuonaa, pussikeittoja, että "pakasteruokaa" (pakastettua jauhelihakastiketta, lihasuikaleita yms), pastaa, riisiä sekä säilykekkeitä jonkin verran. Juomina mehua (Ekströmsin mehu ei kovallakaan pakkasella jäätynyt), kaakaota, teetä ja kahvia. Lisäksi ruisleipää, näkkileipää, makkaraa (rasvainen metvursti toimi parhaiten), juustoa (osa yksittäispakattuja viipaleita) keksejä, suklaata, rusinoita yms. Taukoruokana lämmin mehu, rusinat/kuivahedelmät ja leipä. Ahkioiden kokonaispainot: Mikon ahkio painoi kokonaisuudessaan noin 80 kg alussa, matkan lopussa noin 50 kg Riitta arvioi painoksi noin 35-40 kg alussa, lopussa noin 10kg vähemmän. Annen ja Markon ahkioiden painot 43-50 kg, lopussa 25-40 kg (Hugon ahkio painoi lopussa huomattavasti enemmän kuin Alman, sillä kuormaa siirrettiin Almalta).
PÄIVÄ 1 (LA 21.12.2002) RAJAVARTIOASEMA - LUTTOJOEN TULIPAIKKA Matka: 3 km (0.5km valmista uraa, loput umpihankea) Matka-aika: noin 1.5 h Lämpötila: - 30 C (illalla) Starttasimme Oulusta klo 10 aikaan aamulla. Sää oli Oulussa tuulinen, lunta tuiskutti jonkin verran. Retkueemme neljäs jäsen, Riitta, noukittiin matkaan Kemistä. Automatkaa Rajajooseppiin kertyi noin 550 km. Emme pitäneet kiirettä, pysähdyimme pari kertaa matkalla. Saapuessamme Ivalon huoltoasemalle kahvitauolle, pakkasta oli mittarissa 30 astetta ja hyytävä viima, joka tuntui luissa ja ytimissä - mihin oikein olimmekaan päämme pistämässä?
Rajajoosepin rajavartioasemalle saavuimme noin klo 20. Pyörimme jonkin aikaa rajavartiolaitoksen pihassa yrittäessämme päättää olemmeko suunnittelemassamme lähtöpaikassa. Rajavartiomies saapui ja Marko kävi asemalla antamassa hänelle reittiselostuksen ja tiedot matkalaisista, me muut sen sijaan ajoimme autot parkkipaikalle ja aloimme purkamaan kamoja autosta. Reilun tunnin päästä olimme valmiina lähtöön. Kovasta pakkasesta huolimatta olo oli lämpöinen ja mieli levollinen, ja mikä parasta matkan alkajaisiksi tietämme valaisi tosi komea kuutamo. Lähdimme seuraamaan parkkipaikalta lähtevää kelkkauraa, mutta jo puolen kilometrin jälkeen meidän täytyi poiketa uralta ja umpihankitaivallus alkoi. Ilman suurempia kommelluksia löysimme Luttojoen rannassa sijaitsevalla tulipaikalle, jonne teimme tulet kunhan olimme ensin keränneet maastosta polttopuuta.	Ellu ja Eetu osaavat levätä tauolla
Jostain kumman syystä jota itsekin olemme jälkikäteen ihmetelleet, onnistuimme tuona yönä tumpeloimaan ihan tuhottomasti aikaa, nukkumaan pääsimme vasta kello neljän aikoihin aamuyöstä. Juuri kun olimme sulloutuneet kaikki neljä telttaan ja taiteilleen makuupussit kiinni, kuului ulkoa todella omituinen ääni, jota meistä kukaan ei ole vieläkään tunnistanut. Mutta koska koirat vaikuttivat levollisilta ei kukaan meistä vaivautunut ottamaan selvää äänen aiheuttajasta. Teltassa olo oli todella ahdasta, eivätkä untuvapussini parhaat puolet päässeet esiin sellaisessa puristuksessa, parhaat unet, 20 minuuttia, sain vasta seuraavana aamuna kun Marko heräsi (peffa kylmänä) ja poistui teltasta.
PÄIVÄ 2 (SU 22.12.2002) LUTTOJOEN TULIPAIKKA - SNELLMANNINMAJA Matka: 11 km (umpihankea) Matka-aika: noin 8 h Lämpötila: Illalla - 23oC Herätys aamulla klo 7.30, eli ruhtinaalliset 3.5 tuntia unta. Aamutoimet veivät aikansa ja pääsimme matkaan klo 11.15. Reitti oli vaativa, umpihankea alusta loppuun, joka tarkoitti sitä että yhden meistä, pääasiassa Mikon, oli hiihdettävä koirien edessä aukaisten uraa. Suomujoen rannat olivat pääosin sulia, joten helpompi taivallus jäätä pitkin jäi suurimmalta osin haaveeksi. Lisäksi joen rannat olivat jyrkkiä ja niissä oli puita sekä pystyssä että kaatuneina. Paikka paikoin jouduimme nousemaan rantatöyräälle, mikä tiesi rankkaa puskemista koirien ja ahkioiden kanssa. Pimeys tuli puoli neljän aikoihin, mikä entisestään hidasti matkan tekoa jouduimmehan nyt otsalamppujen valossa tiirailemaan joen sulia paikkoja - muutamassa paikassa liikuttiin todella ohuella jäällä. Kuu nousi valaisemaan loppumatkaa, vaikka kuutamon ihailu ei ehkä ollut enää päällimmäisenä mielessä, sillä Hugo ja Alma, jotka yksin vetivät ahkioitaan alkoivat väsähtää - niinpä Marko veti Alman ahkiota apuna viimeiset kilometrit ja minä tein samoin Hugon kanssa pari viimeistä kilometriä. Pahin virhe, jonka sinä päivänä teimme oli se, että emme olleet tehneet kunnon eväitä, niinpä voimat olivat todella vähissä viimeisten kilometrien aikana. Koskipaikkojen alapuolella vettä oli noussut jäälle, johon pariin otteeseen hiihdimme sillä seurauksella, että sekä ahkioiden ja suksien pohjassa oli noin 5 cm jäätä - eipä voinut pidon puutetta valitella. Perille Snellmanninmajalle saavuimme noin klo 19. Autiotupa sijaitsi korkealla rantatöyräällä ja viimeiset ponnistukset mäkeä ylös olivat tuskaiset. Marko tuli mäen ylös ilman toista monoa (sukkasillaan), sillä mono oli jäätynyt sukseen kiinni eikä suostunut irtoamaan. Onneksi Mikko oli päässyt perille jo aikaisemmin ja tupa alkoi olla jo lämmin. Pikapikaa koirille nestettä ja sitten kuivat vaatteet päälle ja massuun murkinaa - ai kun teki terää - ehkä elämä sittenkin voittaa. Olimme siis selvinneet siitä päivästä ilman suurempia takaiskuja, jos Riitan pipon tupsun irtoamista ei lueta sellaiseksi.
PÄIVÄ 3 (MA 23.12.2002) SNELLMANNINMAJA - PORTTIKOSKI Matka: 14 km (umpihankea, viimeinen kilometri kelkan uralla) Matka-aika: taukoineen noin 11 h Lämpötila: aamulla - 22oC, illalla - 25oC Huomasimme, että vaikka joka aamu heräsimme varsin aikaisin, aamuvalmistelut veivät aina aikansa ja niinpä olimme nytkin lähtövalmiina vasta kello 11 aikoihin, vaikka alkuperäinen tavoite oli lähteä matkaan jo yhdeksältä eli silloin kun päivä alkaa valkenemaan. Matkasimme jälleen pitkin Suomujokea. Olimme jo edellisenä päivänä jäljessä alkuperäisestä suunnitelmasta, sillä tavoitteemme oli ollut kulkea paljon pidempi matka. Emme olleet kuitenkaan huolissamme sillä tarvittaessa voisimme käyttää suunnitellun lepopäivän matkantekoon - nyt näytti siis siltä, että tuo lepopäivä oli käytetty. Matka taittui hyvin, pysähdyimme välillä eräälle tulipaikalle nauttimaan eväitä. Alkumatkasta koirat intoilivat tauoillakin, mutta varsin nopeasti ne oppivat että tauoilla kannattaa levätä, Riitan koira Eetu oli varsinainen mestari siinä, sillä välillä sitä piti ihan tosissaan herätellä matkaan. Hämärän tultua kohtasimme sitten vaikeuksia, epäusko iski ja kadotimme joen hetkeksi. Nousimme ylös joen uomasta ja reitti muuttui epätasaiseksi ja vaikeakulkuiseksi, olimme koirinemme ja ahkioinemme kiinni milloin missäkin juuressa tai oksassa. Lisäksi parissa sulapaikassa emme pystyneet seuraamaan rannan tuntumassa vaan jouduimme puskemaan ahkiot rantatöyräälle. Olimme jo lähellä Porttikosken autiotupaa kun satuimme taas tällaisen pakkotilanteen eteen. Kun saimme kiskottua ahkiot töyrään päälle kadotti Mikko, joka kulki etumaisena, hetkeksi suuntavaistonsa. Olimme kartasta tutkineet, että joessa pitäisi olla ennen tupaa silta tai ylityspaikka, jotta pääsisimme toiselle puolelle, sillä tuvan kohdalla oli koskipaikka, joten ylittäminen siitä olisi mahdotonta. Mikko oli jo jatkamassa matkaa, kun hän yhtäkkiä jäikin tutkimaan pimeydessä näkyvää rakennelmaa, joka osoittautui sillaksi. Silta oli jyrkkä ja varsin kapea, mutta pienellä avustuksella koirat ja ahkiot saatiin siitä yli. Pidimme itseämme tosi onnekkaina, sillä ilman sillan löytymistä emme olisi päässeet joen yli tuvan kohdalla, joten edessä olisi ehkä ollut telttayö. Toinen riemunaihe tuli noin kilometri ennen tupaa, löysimme nimittäin moottorikelkkauran (hih hei!). Perillä tuvassa olimme noin 21.40. Pitkä päivä, mutta huomattavasti helpompi kuin edellinen.
PÄIVÄ 4 (TI 24.12.2002) PORTTIKOSKI - (LANKOJÄRVI -) LUIROJÄRVI Matka: 25 km (moottorikelkka ura, hiihtäjien ura) Matka-aika: 11 tuntia (taukoineen) Lämpötila: aamulla - 28oC, illalla - 34oC Jouluaattona aamuna aikainen herätys - toiveena aikainen lähtö. Matkaan pääsimme kymmenen aikoihin. Markon harras toive oli, että edellisenä iltana löytämämme moottorikelkkaura jatkuisi oikeaan suuntaan eli Lankojärvelle, jossa tarkoituksemme oli pysähtyä ja laittaa ruoka. Ja toive toteutui, ura jatkui oikeaan suuntaan ja 5km matka Lankojärvelle taittui tosi nopeasti, perillä olimme ennen puoltapäivää. Keli oli kova ja uralla oli risuja, oksia sekä jäässä halkeamia ja jo tällä pätkällä koirien tassuista alkoi vuotaa verta. Hugolle ja Eetulle kertyi lunta tassuihin, olimme jo edellisenä päivänä joutuneet rasvaamaan tassuja. Päätimme seurata tilannetta.	Matkalla Porttikoskelta Luirolle oli todella kylmä
Suunnitelmien mukaan laitoimme ruuan Lankojärvellä, tuvan vieraskirjasta saimme selville, että useampikin seurue oli vain päiviä ennen lähtenyt yrittämään Palovanganjoen kautta Luirojärvelle. Alkuperäinen suunnitelmamme oli jatkaa matkaa Tuiskukurun autiotuvalle, mutta päätimme että jos emme löydä valmista uraa Tuiskukurulle, seuraamme uraa Luirojärvelle, ja näin itse asiassa kävikin. Lankojärveltä lähdimme jatkamaan matkaa puoli yhden aikoihin. Matkanteko tuntui todella kylmältä ja pidimme tauot mahdollisimman lyhyinä, mutta siitä huolimatta tauon jälkeen piti tehdä töitä tosissaan että jalat ja kädet pysyivät lämpiminä. Jo alkumatkasta havaitsimme Alman hieman ontuvan ja laitoimme tossun sen vasempaan etujalkaan. Hugon aisoista irtosi välipuu tarttuessaan oksaan eräässä alamäessä - siitä selvisimme pelkällä säikähdyksellä, sillä korjaaminen tapahtui kädenkäänteessä. Tietämme valaisi jälleen upea kuutamo ja mahtavat revontulet. Tähdet tuntuivat kirkkaimmalta kuin koskaan, minä hyräilin itsekseni joululaulua "näin sydämeeni joulun teen", osa sanoista kun sattui niin hyvin kohdalleen. Olimme ohittaneet ylämäet ja päässeet alamäkiosuuteen eli jatkoimme kurun pohjaa kohti Luirojärveä. Mikko oli jo mennyt menojaan ja Riitta taivalsi jonkin verran edessä ja Marko seurasi puolestaan jonkin matkaa perässäni. En nähnyt kurun pohjalla otsalampun valossa muuta kuin pelkkää hankea ja hämärästi erottuvan uran, kun Hugo yhtäkkiä nosti koipeansa. No jopas jotakin, ajattelin, onpas pojalla pissahätä kun nyt noin keskelle ei mitään nostaa jalkaansa. Ihmetykseni oli vielä suurempi kun pissa kesti vain hetken, mitä tämä nyt oli? Kun Hugo nykäisi taas ahkion liikkeelle, en voinut olla naurahtamatta: otsalamppu paljasti hangesta noin kymmenen senttiä pitkän pienen pienen kuusen näreen, jonka koirani oli juuri muuttanut keltaiseksi jääpatsaaksi. Voi pientä kuusiparkaa, tuskinpa se tuota osasi odottaa ja vielä jouluaattona. Sitten katkesi Riitan ahkiosta aisa. Marko koetti keksiä ensiapua ja pääsimmekin jatkamaan matkaa. Siinä odotellessani olivat hieman kosteat kinttaani jäätyneet pahviksi. Riitan otsalampusta olivat akut loppuneet jo aikaisemmin ja ledilampun valossa hänen oli vaikea nähdä uraa kun saavuttiin Harrilammelle. Pyörimme siinä vähän aikaa etsien Mikon jälkiä ja jää lammen rannassa antoi periksi Markon alla, onneksi hirmu loikka pelasti ja koko miehen sijasta vain toinen suksi ja puoli monoa kastui. Jäljet löytyivät ja siitäkin kiperästä paikasta selvittiin, mutta siinä vaiheessa minun kädet olivat jo niin jäässä, että jouduin pyytämään Markoa etsimään minulle ahkiosta kuivat kinttaat kun omat sormet ei enää toimineet. Luirojärvelle saavuimme noin yhdeksän aikoihin illalla. Autiotuvassa oli jo ennestään 8 henkeä, mutta 5 heistä teki tilaa viereiselle Rajan kämpälle. Sisällä tuvassa oli lämmin ja saunakin lämpimänä. Uudella reittivalinnalla ja ahkeralla matkanteolla olimme takaisin alkuperäisessä aikataulussa ja ansainneet lepopäivän.
PÄIVÄ 5 (KE 25.12.2002) LEPOPÄIVÄ Matka: 0 km (Marko ja Mikko hiihtolenkillä 6 km) Matka-aika: - Lämpötila: aamupäivä - 26oC, illalla - 32oC Vaikka edellisenä iltana oli saunatessa ja nautiskellessa mennyt myöhään saimme ruhtinaalliset yöunet, sillä heräsimme vasta yhdentoista aikoihin ja ryhdyimme rauhallisesti aamupuuhiin. Marko ja Mikko kävivät katsastamassa tilannetta Hammaskurun suuntaan, jonne jatkaisimme matkaa seuraavana päivänä. He löysivätkin moottorikelkkauran jota olivat seuranneet noin 3 km. Sillä välin me Riitan kanssa lämmittelimme tuvan kuivaushuonetta ja kuivailimme varusteita, järjestelimme tavaroita ja kannoimme saunavettä iltaa varten. Tuvassa oli meidän lisäksi kolme muuta asukasta: Emma ja Tuomas sekä Samuli, joka päivällä siirtyi Rajan kämpälle kuivattelemaan vaatteitaan, sekä naapurina varaustuvassa neljä itävaltalaista. Saavuttuaan hiihtolenkiltä Marko ja Mikko kävivät juoksuttamassa koirat järven jäällä ja tutkivat koirien tassujen tilanteen - tuloksena se, että joihinkin jalkoihin päätettiin pistää seuraavana päivänä tossut. Kova oli ollut edellinen päivä eikä ilman haavereita ollut selvitty. Minä huomasin akillesjänteeni oireilevan, se narisi ja siihen oli kertynyt nestettä. Riitalla oli jalassa iso rakko. Eipä auttanut muu kuin avata ensiapupussi ja alkaa tutkia sen sisältöä. Lisäksi Marko oli edellisenä iltana huomannut, että Riitan suksisiteestä on lukitusrauta irronnut. Luulimme sen olevan helppo juttu korjata, mutta niin vain ei ollutkaan ja loppujen lopuksi jouduimme kiinittämään monon kiinni suksisiteeseen rautalangalla. Iltamyöhällä korjailimme vielä rikkoutunutta ahkionaisaa Mikon telttaputkilla. Molemmat viritykset ihme kyllä kestivät koko loppumatkan. Illalla nautiskelimme jälleen saunasta. Miehillä oli aikomus tehdä avanto, mutta se jäi vain aikeeksi ja lopulta he saivat tyytyä vain hangessa pyöriskelyyn. Saunan jälkeen paistettiin perisuomalaista jouluruokaa, lettuja, ai ai kun maistuivat hyviltä! Lisäksi joulupäivän illan kohokohtiin kuuluivat elämäni ehdottomasti upeimmat revontulet, joita ihailimme tuvan ikkunasta.
PÄIVÄ 6 (TO 26.12.2002) LUIROJÄRVI - HAMMASKURU Matka: 14km (vanha kelkkaura) Matka-aika: 5 h Lämpötila: päivällä matkalla - 35oC, Hammaskurussa - 23oC Markon sinnikkään herättelyn tuloksena heräsimme seitsemän aikoihin. Tuomas ja Emma luopuivat suunnitelmistaan heti kuultuaan, että pakkasta oli reilusti yli kolmekymmentä. Lähtemään pääsimme kuitenkin vasta kello 11.15. Lähdimme seuraamaan Mikon ja Markon löytämää juuri ja juuri erottuvaa kelkkauraa. Tämä oli ehkä reissun kaikkein antoisinta matkantekoa, sillä tunturimaisemat olivat todella upeat ja taivaan väri vaihteli syvänsinisestä vaaleanpunaiseen. Alkumatkasta jouduimme pysähtymään, kun Mikon ahkion aisojen kiinnityslenkistä irtosi ruuvi, se saatiin kuitenkin korvattua nopeasti uudella. Reitti kulki pitkin kurun pohjaa, välillä maasto oli soista. Matka taittui mukavasti, Riitta hiihteli ensimmäisenä ja Mikko seurasi häntä ja pysähtyi välillä napsimaan valokuvia. Ura oli ihan hyvä ja Hammaskodan kohdalla se leveni entisestään. Usealla koiralla oli tossut jalassa, emme halunneet ottaa mitään riskejä koirien tassujen suhteen. Suonojat olivat sulat ja Riitan muutti Eetu upotti etutassunsa sulaan, sillä seurauksella että tossut kastui ja jäätyi tassuihin kiinni. Riitalla oli kova työ tossujen sulattamisessa ja irrottamisessa, mutta lopulta se onnistui ja taas matka jatkui. Perillä Hammaskurun autiotuvalla olimme kello 16 aikoihin, eli juuri kun hämärä muuttui pimeäksi. Autiotuvan saimme ihan itsellemme, varaustuvan puolella yöpyi yksi mieshenkilö. Päivä oli sujunut mukavasti ilman isoja lisähaavereita. Riitan suksi ja aisat olivat kestäneet hyvin, rakko jalassa oli sen sijaan puhjennut ja aika ilkeän näköinen. Lisäksi toisen jalan isovarpaan kynnen alle oli kertynyt verta, joten kynsi puhkaistiin kuumalla neulalla, että paine ja samalla kipu varpaassa hellittäisi. Minun akillesjänteenikin tuntui kestävän, vaikka se edelleen narisi ja välillä vihloi, mutta turvotus oli selvästi laskenut. Mikko tuskaili loppumatkasta varpaittensa kanssa, mutta sai ne kuitenkin vielä jotenkin sulana tuvalle asti, vaikka lämmittelikin varpaitaan kaasuhellan lämmössä. Itse en ollut huomannut matkalla varpaitten kanssa mitään ongelmia, mutta kylmä vihulainen olikin tullut salaa ja lämpimässä huomasin että vasemman jalan varpaita tykytti. Marko oli meistä kaikkein lämminverisin ja tuntui selviyvän matkasta ilman varpaitten ja sormien kylmettymisongelmia.
PÄIVÄ 7 (PE 27.12.2002) HAMMASKURU - ANTERINMUKKA Matka: 13km (valmis ura) Matka-aika: 3h Lämpötila: aamulla - 22oC, päivällä Anterinmukassa - 28oC, illalla - 33oC Taisipa olla reissun hitain herätys. Marko pomppasi aamuvirkuimpana jo kuuden jälkeen ylös, kun me muut tehtiin herätystä puoli kahdeksaan. Myöhäisestä heräämisestä huolimatta pääsimme jatkamaan matkaa jo puoli yhdentoista aikoihin. Tossut olivat osoittautuneet hyvin käyttökelpoisiksi edellisenä päivänä, joten laitoimme niitä lisää koirien tassuihin. Alma tosin jo ehti hukata yhden tossunsa ennen kuin päästiin edes matkaan, mutta muuten tossut tuntuivat pysyvät hyvin jalassa. Eetu puolestaan kasteli taas matkalla etutassunsa, joten tossut piti jälleen poistaa.	Anterinmukan autiotupa on todella taidokkaasti tehty
Koirat olivat reippaalla mielellä, Hugolla tuntui olevan puhtia ja Almakin jaksoi hyvin (olimme keventäneet Alman ahkiota Hugolle matkan edetessä ja ruokien huvetessa). Matkan minun mielestä nautittavin osuus oli juuri tämä, ura oli hyvä, maisemat hienot ja vaikka välillä paita kastui ei kylmä juuri haitannut. Mikolla tosin tuli kylmä ja hän ottikin loppumatkasta spurtin ja karkasi meiltä. Matka taittui todella nopeasti ja ensimmäistä kertaa olimme perillä, tällä kertaa Anterinmukan tuvalla, vielä valoisan aikaan. Tupa oli reissun ehdottomasti vaikuttavin, paljon puisia kaiverruksi seinillä ja todella kauniilla paikalla. Ainoa miinuspuoli oli, että puut olivat kosteita ja tämän vuoksi lämmittäminen oli todella hankalaa. Mikko lämmittelikin jo varpaitaan tuvassa, kun me muut laitoimme koirille mukavat oltavat. Ruokailun jälkeen uni teki terää. Rannasta löytyi sauna, jonka illalla lämmitimme ja tällä kertaa miehet toteuttivat uhkauksensa ja tekivät avannon. Kokemus ei kuulemma tällä kertaa kovan pakkasen vuoksi ollut ollut parhaasta päästä, me naiset hylkäsimme heti koko vaihtoehdon. Illalla herkuteltiin letuilla. Hammaskurussa tapaamamme mieshenkilö saapui hieman meidän jälkeen Anterinmukkaan. Hänkin oli matkalla seuraavaksi päiväksi Kiertämäjärvelle ja sieltä sitten Rajajoosepin tulliin. Varsin harvasanaisen tuntoinen kaveri.
PÄIVÄ 8 (LA 28.12.2002) ANTERINMUKKA - KIERTÄMÄJÄRVI Matka: 21km (valmis ura) Matka-aika: 4 h 15 min Lämpötila: yöllä - 36oC, aamupäivällä - 28oC, illalla - 32oC Marko oli ährännyt tulta jo kello kuudesta asti, meillä muilla herääminen kesti ja viimeiset heräsivät vasta varttia vaille kahdeksan. Yöllä oli tehty reissun pakkasennätys, mittarissa oli lukema - 36oC. Myöhäisestä heräämisestä johtuen lähtökin jälleen viivästyi alkuperäisestä suunnitelmasta ja matkaan päästiin kello yhdentoista aikoihin. Ura oli leveä ja matka sujui joutuisasti. Jouduin ottamaan melkoisen spurtin, sillä jo aikaisemmin kylmettynyt vasen isovarvas tuntui jo lähdössä muuttuneen jääksi. Ihan hiessä sain tehdä töitä, että sain tunnon palautumaan varpaaseen. Vaikka pakkasta ei ollut edes kolmeakymmentä ;o) - tuntui kylmyys purevalta. Anterista lähtien uraa reunustivat sähkölinjat - melkoinen maisemanpilaaja. Vähän ennen matkan puoltaväliä pysähdyimme evästauolle, jonka jälkeen paleli kunnolla, eikä asiaa auttanut se että vuorossa oli päivän alamäkiosuus. Harrijärven porokämpän kohdalla ura oikaisi vähän. Kämpän jälkeen etenimme taas rajavyöhykkeen reunaa seuraavaa uraa ja arvoimme mikä erkanevista urista veisi Kiertämäjärvelle. Emme valinneet ensimmäistä vaan seuraavan uran, mikä osoittautuikin oikeaksi vaihtoehdoksi ja Kiertämäjärven autiotuvalle saavuimme noin klo 15.15. Anterinmukasta samaa reittiä tullut mieshenkilö oli saapunut perille noin puoli tuntia aikaisemmin ja tupa olikin jo lämpiämässä. Pakkasimme kamamme ahkioista ja ripustelimme vaatteitamme kuivumaan. Päästyämme asettumaan taloksi, kuului ulkoa Hugon haukku ja tupaan asteli nuori mies ja vähän myöhemmin kaksi hänen kaveriaan. Meitä oli siis yhteensä kahdeksan, mutta ihan hyvin saimme vielä tavaramme mahtumaan kämppään. Ilma tuvassa oli hiostava, sillä kosteat vaatteemme eivät oikein kuivaneet kytevän kamiinan lämmössä. Yöllä tunnelma tiivistyi entisestään, kun kämppään saapui vielä viisi partiolaista, kaksi heistä pystytti onneksi teltan, sillä 13 henkilön mahduttaminen 16 neliön kämppään olisi kyllä ollut varsin hankalaa. PÄIVÄ 9 (SU 29.12.2002) KIERTÄMÄJÄRVI - RAJAVARTIOASEMA Matka: 20km Matka-aika: 3h 45min Lämpötila: aamulla ja aamupäivällä - 36oC, iltapäivällä rajavartioasemalla - 24oC Huonosti nukutun yön jälkeen keinottelimme itsemme ylös ja tavaramme ahkioihin. Vaatteet olivat vielä hieman kosteat ja pakkasta yllin kyllin, joten pakkasimme kaiken valmiiksi ja kävimme vielä tuvassa lämmittelemässä ennen kuin singahdimme nopeasti matkaan. Lähdössä oma muuttini Hugo puhisi vielä partiolaisten pystyttämälle teltalle. Matkasimme nopeaan tahtiin ilman taukoja, päästyämme takaisin rajavyöhykkeen reunaa seuraavalle uralla oli edessa parin kilometrin tiukka nousuosuus ja sen jälkeen alkoi mahtava alamäkiosuus, koiratkin olivat selvästi innoissaan kun saivat laukata mäkiä alas. Varsin nopeasti olimmekin Luttojoen ylittävällä sillalla, jonka jälkeen ura haarautui, joista toisen päättelimme vievän Rajajoosepin rajavartioasemalle. Olimme oikeassa ja muutaman kilometrin pinnistyksen jälkeen olimme takaisin lähtöpaikassamme. Kello ei ollut vielä edes kahta. Eipä siinä sitten muuta kuin pakkaamaan kamoja autoon. Mutta Mikon auto ei käynnistynytkään. Miehet tekivät tunnin verran töitä ja kokeilivat monenlaisia konsteja auton käynnistämiseksi (me naiset sen sijaan kävimme vaihtamassa vaatteet, lämmittelemässä ja torttukahveilla rajavartioasemalla). Lopulta auto saatiin hinaamalla käyntiin. Ei muuta kuin koirat ja tavarat autoon, ahkiot ja sukset katolle ja menoksi. Rajajoosepista kotimatkalle lähdettiin noin neljän aikoihin iltapäivällä. Kotimatkalla käytiin ensimmäiseksi Ivalon S-marketissa täydentämässä hieman muonavarastoja limsalla, suklaalla ja sipseillä, joista oltiin milteipä nähty unia reissun aikana. Siellä huomattiin, että Riitan ja Mikon nenät punoittivat rajusti, samaten oli Mikon toinen poski paleltunut. Muutamien ruokailu- ja kahvittelupysähdyksien (Ivalo, Sodankylä ja Rovaniemi) lisäksi auttoivat miehet vielä erästä autoilijaa, joka oli törmättyään poroon suistunut tieltä. Siis erinäisten vaiheitten jälkeen olimme Kemissä yhden aikaan yöllä ja Kempeleessä puoli kolmen aikoihin. Talo oli kylmä, mutta en jaksanut siitä juurikaan välittää. Väsyneenä mutta sitäkin onnellisempana pääsin vihdoin ja viimein puoli neljän aikaan aamuyöstä kellahtamaan omaan rakkaaseen sänkyyn. Olin niin väsynyt, etten muista nähneeni edes unia. Loppusanat Koirat, etenkin nämä yksin ahkiota vetävät, tekivät mielestäni miltei uskomattoman urakan. Ahkiot olivat todella painavat - itse en olisi niistä selviytynyt. Ihailtavaa oli myös se, kuinka ne aina seuraavana päivänä jaksoivat innostua matkalle lähtöön, vaikka edellinen päivä olisi ollut kuinka raskas. Kylmä ei tuntunut koiriamme häiritsevän. Perille saavuttuamme koirat kiersivät usein itsensä tiukalle kiepille eivätkä juuri liikahtaneet turhista, mitä nyt Hugo välillä istuskeli jonkin aikaa "maisemia ihailemassa". Missään vaiheessa koirat eivät osoittaneet palelemisen merkkejä. Vaikka ruokaa oli varattu miltei tuplamäärät, näkyi kovat rasitus ja rankat pakkaset myös koirien painossa, omien koiriemme (Hugo ja Alma) paino oli tipahtanut lähemmäs neljä kiloa/koira. Lisäksi Kobuk tuntui olevan pelkkä iso pää ja löysää nahkaa. Reissun jälkeiset päivät otettiin rauhallisesti, kuitenkaan unohtamatta kokonaan liikuntaa, ja ruokaa annettiin reilut määrät. Omalle keholle rasitus ei näkynyt ihan yhtä selvästi. Housut olivat reissun jälkeen tavallista löysemmät, mutta sitten totesin, että kaikki "liika" on varmaan siirtynyt jalkoihin kun mitkään kengät eivät oikein mahtuneet jalkaan. Yhtä isovarvasta lukuunottamatta selvisin itse kovasta pakkasista varsin vähällä eikä tietojeni mukaan muillakaan matkalaisilla suuria ongelmia paleltumien kanssa ollut. Tuntuu hyvältä tietää, että noinkin kovat pakkaset eivät ole ongelma, jos vain muistaa syödä, juoda ja levätä riittävästi, pukea lämpimästi ja pyrkiä pitämään vaatteet kuivana. Ja kaikkein tärkeimpänä jos asenne on oikea, on melkein mikä vaan mahdollista. Matkan aikana kaikki nämä tekijät tulivat hyvin esille.

Takaisin »