Uudet varusteet olisi aina
hyvä testata ennen pitkää vaellusta ja niin mekin suuressa
viisaudessamme päätimme tehdä kaamosvaellusta varten, olihan
suurin osa varusteistamme joko vastahankittua tai lainattua.
Tiesimme, etteivät olosuhteet kaamosaikaan ole välttämättä
kaikkein parhaimmat, joten halusimme varmistua
varusteittemme toimivuudesta talvisissa olosuhteissa. Ja
tietysti halusimme karsia kaiken turhan pois.
Tästä se lähtee, eli lähtövalmisteluja Martinselkosen eräkeskuksen pihassa
Kun aikaa oli vähän, mutta kotipihastakaan emme
vaellusharjoitukselle halunneet lähteä, valittiin kohteeksi
Martinselkosen luonnonsuojelualue, joka sijaitsee
Suomussalmelta noin 60 km koilliseen. Lähdimme ajamaan kohti
Martinselkosta aikaisin itsenäisyyspäivän aamuna ja jo ennen
puoltapäivää olimmekin lähtövalmiina eräkeskuksen pihassa.
Mukana olivat Mikko, Ville, Marko ja minä (Anne) sekä koirat
Atte, Kodiak, Kobuk, Ellu, Alma ja Hugo.
Alma tarpoo ahkion kanssa
Omilla
koirillamme Almalla ja Hugolla oli todella totuttautumista
ahkioiden vetoon. Varsinkin Alma aristeli aisoja ja seisoi
surkeana eräkeskuksen pihassa. Eikä tilanne juuri parantunut
uralle päästessämme. Moottorikelkkareitti oli täysin
ajamaton, lunta oli noin 30cm ja upposimme pohjia myöten.
Suuri ahkio ja pieni koira näytti todella huonolta
yhdistelmältä. Mutta niin sitä vain lähdettiin yrittämään.
Aamutoimet laavuyön jälkeen
Umpihangessa piti aina jonkun hiihtää uraa
koirille. Mikolla oli kolme koiraa ahkion edessä ja Villellä
Ellu-koira kevyen pulkan kanssa, joten heidän matkantekonsa
sujui paljon nopeammin kuin minun ja Hugon tai Markon ja
Alman, joten Mikko ja Ville saivat kyseenalaisen kunnian
kulkea edelllä.
Auringonlasku matkan varrella
Muutaman kilometrin taaperrettuamme tulivat talven
ensimmäiset kelkkailijat vastaan, joka helpotti hieman
taivaltamista. Päivästä tuli pitkä ja pimeän tullen
hiihdimme kerran harhaankin. UKK reitin tuli- ja
parkkipaikalla laitoimme ruokaa ja hengähdimme jonkin aikaa.
Matkaa jatkettuamme harhailimme jonkin aikaa hakkuuaukealla.
Reitti löytyi ja etenimme vielä muutaman kilometrin
seuraavalle tulipaikalle, jossa yövyimme laavussa. Olimme
taivaltaneet päivän aikana noin 20 km.
Seuraavana päivänä matkaa olikin vain 5 km, mutta ylä- ja
alamäet toivat hieman lisää haastetta. Koirat vetivät hyvin,
mutta olivat usein ahkioineen kiinni juurissa, oksissa ja
kivissä. Teerilammen autiotuvalla olimme kuitenkin jo
iltapäivällä. Hemmottelimme itseämme lounaalla. Pienten
kauneusunien jälkeen ruoka maistui taas. Ja siinäpä se ilta
vierähtikin tankatessa, rupatellessa ja muissa askareissa.
Aamulla sitten matkaan. Löysimme nopeasti rajavyöhykkeen
reunaa kulkevalle reitille, jota pitkin päätelmiemme mukaan
tervastuliajot tultaisiin ajamaan. Ura oli unelma: reilun
seitsemän kilometrin matkaan kulutimme vaivaiset puolitoista
tuntia. Olimme edellä aikataulusta eikä meillä ollut
kiirettä kotiinpaluun suhteen.
Suuri viisaus kannattaa, reissulta saatiin paljon hyviä
ideoita ja parannuskohteita. Ja into vain kasvoi seuraavaa
vaellusta odotellessa.
